Naputtelijasta



Hei,
kirjoitin tämän sivun blogini aloitusteksteistä viimeisenä, koska itsestään puhuminen on jotenkin hankalaa. Tutustuessa minulla on tapana olla enemmän tarkkailijan roolissa, mutta nyt se ei taida onnistua?

Kerrottakoon siis, että olen syntynyt vuonna 1989 Lappeenrannan keskussairaalassa. Myöhemmin minulle tärkeitä asuinpaikkoja ovat olleet Parikkala, Joutseno, Hämeenlinna, Joensuu ja nyt jo tovin Helsinki. Haaveilu ja pohdiskelu ovat olleet lempipuuhaani. Se on näyttäynyt kovana työnä, ajoittaisina seikkailuina ja luovina tuotoksina. Ylpein olen nähdessäni marsut puhtaassa kahden työpöydän kokoisessa aitauksessaan ja koiran nauttimassa koirapuistosta tai jostakin vielä jännittävämmästä paikasta, kuten koirien buffettitreffeistä hotellin aulassa. Kodissa asustaa myös komea miekkonen, joka kaunistaa arkea sulosoinnuin jo viidettä vuotta.

Arkipäivästä vähintäänkin kolmasosan nappaa työni röntgenhoitajana. Ammatti oli haaveeni jo yläasteella ja se on osoittautunut monipuolisemmaksi kuin koskaan osasin odottaa. Vastuullani ovat työpaikan tekninen laatu sekä ympäristöasiat. Osallistun myös opiskelijoiden tutorointiin ja kaksi kertaa vuodessa saan ihan oman opastettavan. Halusin ymmärtää työyhteisöni taustalla jyllääviä ohjaavia tekijöitä paremmin, joten 2016 palasin opinahjooni Metropoliaan. Päivätyöni ja varallaolon ohessa opiskelen siis ylemmässä ammattikorkeassa johtamista sekä radiografian syventäviä opintoja. Se on hirmuisen suuri osa elämääni tällä hetkellä ja innoittaa varmasti tekstejä tällekin sivulle.

Arjessa irtautumiseen auttavat leffaillat, keikat, brunssit, pienetkin tutkimusretket taikka vanhat kaunokirjalliset klassikot. Vimpaimiin ihastuneena saatan eksyä myös pelaamaan Playstationilla tai karata kännykän kanssa ulos etsimään Pokemoneja.

Lisää minusta rivien välissä. :)

Kommentit

Suositut tekstit